Tänään työmatkalla unihiekat lensivät silmistä vauhdilla. Melkein olin päässyt kotikylältä pois kun levähdyspaikalta tukkirekka tulee eteen. Olin kyllä sen verran lähellä, että sen olisi pitänyt nähdä mut ja väistää. Melkeen meni jalka konehuoneen puolelle, sen verran tarmokkaasti painon jarrua. Eikä ollut monesta sentistä kiinni! Perkeleet kaikuivat varmaan aika kauas. Helvetin helvetti että pelästyin! Hurjaa kun tukin päät vaan lähenee ja nastarenkaat huutaa jäisellä asfaltilla. Tukkirekka jatkoi matkaa 40 km/h:ssa ja risteyksen kaarteessa vastaan tulevan kaistaa. Risteyksestä se kääntyi oikealle, ja minä vasemmalle. Meinasi siinä kääntyessä ajaa tiellä suoraa ajavan eteen, sekin joutui jarruttamaan ja väistämään. Ei tainnut kuski nyt olla ihan mukana tilanteissa.

Pohdin, että pitäisikö tuosta rekasta soittaa jonnekin. Ettei nyt vaan kenellekään käy huonosti. Pohdin sitä siinä hetken, mutta seuaava tilanne vei ajatukset muualle. Seuravasta isommasta oikealta tulevasta risteyksestä tuli samalla tavalla oranssi (rakennnusfirman) pakettiauto eteen. Ja jälleen samat kiroilut ja jarrutukset. Nyt ei ollut ihan niin lähellä kuin rekan kanssa.

Tänään on kyllä kovin herännyt ja adrenaliininen olo töissä näin heti aamusta. Kiitokset siitä kanssa-autoilijoille! Ja katsokaa nyt helvetti vähän ympärillenne liikenteessä. Nyt on vielä niin hullun liukasta, että ei siellä niin vaan kiihdytellä tai pysähdytä.