Joo-o, on se kummallista miten mä onnistun taapaan ihan älyttömiä tapauksia.

Eilen eksyin pyörimään baareihin yhden tyypin kanssa, kenet olen kerran tavannut. Sen ekan kerran jälkeen kerroin heti, että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, mutta voidaan mun puolesta nähdä kavereina. Mä sanoin sen kyllä niin selvästi että kyllä pitäis ymmärtää. No eilen sitten lähdettiin kaveripohjalla baariin. Tai niin mä luulin!

Mä en halua kuunnella sitä ruikutusta, että kyllä mäkin lopulta alan pitämään hänestä ja kuinka mäkin vähän myöhemmin alan haluta lapsia hänen kanssaan. Ja kuinka helvetisti hänellä on rahaa ja mitä kaikkea on ostanut KÄTEISELLÄ. Että mua inhottaa oikeen. Mun arvot on niin eri! Ei mua kiinnosta ketä hän tuntee tai mitä on tehnyt nuorena ja varsinkaan jenkkiautot EI kiinnosta. Notta perkele!

Että miten niin mulla ei ole kiire löytää ketään? Hän ainakin haluaa ihan hirveesti alkaa seurustella. Ja miten niin mun elämä voi olla hyvä ilman vakituista miestä?

Varmaan tunnin verran yritin saada sen ymmärtämään, että mä en mitenkään voi kiinnostua siitä romanttisessa mielessä. Ja kyllä sen vaan tietää!! Eikä sille voi tehdä mitään. Enkä ole saanut hänestä väärää kuvaa! Eikä se johtu siitä murteesta! Perkele.

No miten sitten olis seksisuhde!? No entä jos mä en voi edes halata sitä ilman että inhottaa? Ihan tosi hyvällä pohjalla?

Ja että kun mä olen niiiiin kaunis. Vittu avais silmänsä ja kattois vähän tarkemmin, kyllä mä tiedän miltä mä näytän, enkä ole ihan mikään vitun missi! AAAAARGH!

Tyyppi on periaatteessa tyyppiä "hyvä mies", ihan ok näköinen ja varmaan pitää huolen naisestaan. Mutta helvetti jos inhottaa, niin ei sille voi mitään tehdä.

Ja sit loppuhuipennus oli se, että se meinas saada tappelun aikaan sellasen mun puolitutun tyypin kanssa, kuka ei varmasti ikinä tappele kenenkään kanssa.

Mun on siis kai ihan mahdoton törmätä semmoseen mieheen jota mä jaksaisin katsella ja kuka sietäis mua..?

Ainiin! Kaverin rokki-bändi etsii laulajaa, jos on tarjokkaita ilmoittautumisia otetaan vastaan. :)