Olen koko viikon herännyt vähän ennen kuin kello soi. Siispä tässä on nyt vajaa puoli tuntia "aikaa itselle" ennen kuin lähden ajamaan töihin.

Illalla vielä mietin, että olipa kiva käydä Irmelin kanssa kahvilla eilen. Pyörähdettiin Anttilassa, ja iso ylläri oli, että löysin sieltä aika kasan vaatteita. Mutta kehtaako myöntää, että ostaa vaatteita Anttilasta?

Kun eilen makoilin sängyssä ja odottelin unta (johon yleensä menee noin 5min), pohdin tätä mun elämää. Mulla taitaa olla ongelma. Taidan pelätä ihmissudetta miehen kanssa, vaikka toisaalta se tuntuu sellaiselta asialta mitä nyt tarvitsen. Se, että ennakkoasenne on, että eihän siitäkään mitään tule, ei ehkä ole hyvä. Mutta kai mä suojelen itseäni pettymyksiltä. Kiitokset tästä pelosta kuuluu kaikille äälilöille ja muille tyypeille ketä olen yrittänyt tapailla ja ketkä ovat satuttaneet mua. Mutta sillehän ei voi tehdä mitään jälkeenpäin.

Ehkä tää ongelma nyt poistuu, kun olen asian ymmärtänyt. :)

Ja vaatiihan se tietty siltä toiseltakin osapuolelta aika paljon, kun tavallaan elän hetkessä. Eli ilmeisesti yritän ottaa uudesta suhteesta kaiken irti ihan alkumetreillä, "jotta käteen jää edes jotain, kun se kuitenkin loppuu kohta". Tuntuu aika älyttömältä kun sen tähän kirjoittaa.

Minkäslaisia kommentteja näihin ajatuksiin on, mennäänkö ihan metsään? Sanopa sinä, joka tunnet minut! :D